Hautakiven puhdistus ja hoito on hyvä tehdä säännöllisesti, jotta muistomerkki säilyttää arvokkuutensa sukupolvilta toisille. Hautakiven kunnostus on omaisten vastuulla. Täältä löydät hautakiven puhdistus- ja hoito-ohjeet.

Hautakiven puhdistus

Hautakiven pintaan kertyy helposti sammalta ja muuta likaa siitepölystä, nurmikon leikkuusta ja kynttilöistä. Hautakynttilöitä on kannattaa polttaa lyhdyssä tai tarpeeksi kaukana muistomerkistä, sillä hautakynttilöiden steariinin puhdistaminen voi olla hankalaa.

Hautakiven pesu on suositeltavaa tehdä säännöllisesti, jotta kivi pysyy hyväkuntoisena ja siistinä. Hautakiven puhdistus sammaleesta tai muusta epäpuhtaudesta on helppo tehdä itse, mutta myös esimerkiksi hautakiviliikkeet tarjoavat tähän apua. Hautakiven puhdistustapaan vaikuttavat hautakivessä käytetyt materiaalit, mutta useimmiten hautakiven pinnan puhdistamiseen riittää vesi ja puhdistusliina tai harja. Kultausten, maalausten ja muiden koristeiden puhdistamisessa kannattaa olla erityisen varovainen ja välttää harjan käyttöä.

Haudan hoito

Hautamuistomerkkejä voi joutua kunnostamaan, sillä ulko-olosuhteissa kaiverrukset, kultaukset ja maalaukset voivat rapistua. Kunnostukseen apua tarjoavat hautakiviliikkeet.

Hautamuistomerkit kallistuvat helposti Suomen olosuhteissa ja omaiset joutuvat suoristamaan niitä jopa vuosittain. Hautakiven pysyvään suoristamiseen on kehitetty STEIPEL ruuviperustus®, johon jälleenmyyjät myöntävät kymmenen vuoden oikaisutakuun.

steipel_ruuviperustus_1
STEIPEL ruuviperustus®

Lue lisää hautakiven oikaisusta tai tutustu tarkemmin STEIPEL ruuviperustukseen.