Skip to content
Steipel
Menu
  • Etusivu
  • STEIPEL®-ruuviperustus
  • Hinnasto
  • Asennus
  • Blogi
  • Yhteystiedot
  • Verkkokauppa
Menu

Mitä hautapaikalle saa viedä?

Posted on 2019-09-272019-09-27 by steipel

Hautausmaa on omaisille tärkeä rauhoittumispaikka, sillä se on rakkaan ihmisen viimeinen leposija. Sinne mennään muistelemaan ja kunnioittamaan läheisiä. On tärkeää pitää hautapaikka kauniina. Tavallisesti haudoille viedään kukkia ja kynttilälyhtyjä, mutta myös muita muistoesineitä voidaan tuoda hautapaikalle. Tietyissä määrissä se ok, mutta aivan mitä tahansa haudalle ei saa tuoda. Tämä koskee myös erilaisia istutuksia – joillain hautausmailla on hyvin tiukat säännöt sen suhteen, mitä haudalle saa istuttaa. Uusien puiden, isojen pensaikkojen tai helposti leviävien kasvien istuttaminen on useimmilla hautausmailla kielletty. Erilaisten perennojen istutus kesäaikaan on taas suositeltavaa, samoin kuin callunoiden laittaminen syksyllä.

Oman maun lisäksi istutusten valinnassa kannattaa ottaa huomioon muutamia seikkoja. Hautausmaan maaperä ja sekä hautapaikan sijainti voivat vaikuttaa kukkien menestymiseen. Esimerkiksi kannattaa ottaa selvää, onko hautapaikka varjon vai auringon puolella, sillä jotkut kasvit eivät menesty puiden varjossa. Myös se vaikuttaa, kuinka usein hautapaikalla on mahdollista vierailla. Jotkut kukat säilyvät hyvin vähäiselläkin kastelulla, kun taas toiset vaativat viikottaista käyntiä. Jotta hautapaikan kultaukset näkyisivät eivätkä likaantuisi , on järkevää valita matalakasvuisia kukkia hautapaikalle. Talveen varaudutaan usein istuttamalla callunoita, jotka kestävät kauniina talven yli.

Suomessa hautaustapa on hyvin yksinkertainen verrattuna moneen muuhun maahan. Joissain kulttuureissa hautapaikkoja koristellaan paljon, ja kahta samanlaista hautapaikkaa ei hautausmaalta löydy. Yksinkertainen hautaustavan mukaisesti hautapaikat ovat melko geneerisiä, ja koristuksia ei juurikaan ole. Toisinaan läheiset haluavat Suomessakin tuoda hautapaikoille jotain henkilökohtaisempaa, kuten vainajalle kuuluneita tavaroita. Erityisesti lasten haudoille halutaan tuoda pieniä leluja.  Tämän jutun mukaan jotkut ovat tuoneet haudalle mm. aurinkosähköyksiköitä, jotka vaikeuttavat hautausmaan työntekijöiden työskentelyä. Pitäisi olla itsestäänselvää, ettei hautapaikalle tuoda mitään liian huomiota herättävää tai sellaisia esineitä, jotka häiritsevät muita hautausmailla kävijöitä. Kevyet tavarat voivat lähteä tuulen mukana ja näin aiheuttaa ylimääräistä työtä hautausmaan hoitajille. Omaisten tulee myös hoitaa rikkinäiset esineet pois hautapaikalta.

Ostoskori

Steipel-ruuviperustus

  • Etusivu
  • STEIPEL®-ruuviperustus
  • Hinnasto
  • Asennus
  • Blogi
  • Yhteystiedot
  • Verkkokauppa

Hautakivet

» Hautakiven ostaminen ja huolto
» Hautakiven oikaisu
» Hautausmaiden turvallisuus

Blogi

  • Mitä hautapaikalle saa viedä?
  • Hautakiven kaatuminen aiheuttaa hengenvaaran
  • Hautakiven oikaisu Vaasassa
  • Hautausmailla tuhansia tarinoita
  • Keskusteluja Steipelistä

Facebook: Björnsteel

Björnsteel
Björnsteel

Palaute

Anna palautetta Steipelistä

Steipel-kokemuksia

Yleistä

  • Tilaus- ja toimitusehdot
  • Tietosuoja ja evästeet
  • Palautelomake
© 2025 Steipel | Powered by Minimalist Blog WordPress Theme